lauantai 21. helmikuuta 2009

Kuvitelkaamme uusi yliopisto!

Valmisteilla oleva yliopistoreformin tavoitteena on toteuttaa radikaali yliopistojen julkisen tehtävän alasajo. Se kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen julkinen tila, jota olemme tottuneet kutsumaan kansakunnaksi, on purkautumassa. Sen tueksi 1800- luvulla synnytetty kansallinen sivistyshanke on nyt purkamisvuorossa. Yksittäisten yliopistojen - tietotehtaiden - tulee nyt avautua kansainväliselle kilpailulle; kilpailun ”näkymätön käsi” huolehtii lopusta. Tietoteollisuudesta on tullut osa suomalaista perusteollisuutta. Ja se halutaan organisoida kuten perusteollisuus on organisoitu Suomessa 1990 – luvulla.

Ensimmäisen teollisen kumouksen aikoihin, valistushengen innoittama kapitalisoitunut mekaaninen teollisuus näki luonnon ensisijaisesti raaka-aineena ja teki siitä käytön jälkeen jätettä. Yksityistyvä ja kapitalisoituva tietoteollisuus tekee nyt yhteiskunnallisesta muistista, traditiosta, raaka-ainetta ja jättää jälkeensä yhteiskunnallista jätettä. Meitä kaikkia pyörittävän globaalin rahatalouden tavoitteena on päästä eroon kansantalouksiin sidotuista luontoperäisistä, sosiaalisista ja kulttuurisista uusintamisen rasituksista. Tavoitteena ei siis ole ihmisen ”harmooninen ja tasapainoinen kaikkien voimien kehittäminen kokonaisuutena” (Kraftbildung) vaan mahdollisimman moninainen tavaratuotanto (Sachbildung).

Yliopisto tarkoitti alun perin opiskelijoiden autonomista itsehallinnollista yksikköä, siis todellista mies ja ääni -yhteisöä. Yliopistot ovat myös viimeisiä paikkoja, joissa vielä elää muisto työn tuottavasta joutilaisuudesta, kokeilevasta leikistä ja sen kauniisti tekemisestä. Vielä vuonna 1918 Cordovan yliopiston opiskelijoiden manifestissa vaadittiin, että tulevassa yliopistossa vain ne opettajat saavat opettaa, jotka ”todella rakentavat sieluun totuuden, kauneuden ja hyvyyden”.

Tutkijan työn, kuten itsensenäisten ammattien harjoittamiseen yleensäkin, perusmotivaatioon kuuluu tunne työskentelystä yhteisön hyväksi ja pyrkimys jättää jokin merkki itsestä toisille ja historiaan. Luonnolta ja tradition kautta saamiemme edellisten sukupolvien työn tulosten saattaminen takaisin osaksi yhteisöä ja jälleen kiertoon on ammatin harjoittamisen keskeinen perusta. Uudistus jäytää pahoin tätä peruslähtökohtaa. Tiedon tavaramittaistaminen ja tietotavaroiden ostaminen ja myyminen estävät tämän yhteisöllisyyden uusintamisen ja kokemusten kierron.

Edessä oleva välttämätön siirtyminen jätteettömään kiertoon – sekä luonnon että yhteiskunnan osalta – ei tarkoita kansallisen yhteishyvän tuottamistilan purkamista vaan sen siirtämistä uuteen mittakaavaan. Kansallisten tiede- ja taidehankkeiden purkauduttua, tiedon ja kokemusten tuottamisen kehityttyä teolliseksi tuotannoksi, tiedontuotannon pääomittuminen ja yhteiskunnallisen muistin siirtyessä pois traditionaalisista instituutioista tekniseksi muistiksi, joutuu yliopistoinstituutio asemoimaan itsensä perustavalla tavalla uudelleen. Tieteen mittakaava, se julkinen tila, jossa tiedeyhteisö toimii, on nyt aikakausi ja ihmiskunta.

Tieteen tuottaman kansallisen yhteishyvän (commons) on nyt asennoiduttava (constitution) uuden yhteistilan ja -hyvän rakentamiseen seuraavien periaatteiden mukaan: 1. Avoin ja julkinen tieto/tiede (Free science) 2. Avoin saatavuus (Open access) 3. Avoin lähde (Open source) 4. Avoimet kurssit (Open cources), 4. Avoin julkaiseminen, 5. Avoin arkistointi. Tavoitteena on siis ”universal university” käyttäen hyväksi kaikkea sitä teknistä välineistöä joka on käytettävissä tämän yhteishyvän tilan (commons) tuottamiseen.

 

tiistai 17. helmikuuta 2009

Suuri puhallus, suuri puhdistus, suuri kaappaus –


Suuri puhallus

Ehdotettu uusi yliopistolaki siirtää omaisuusmassaa tulevien yritysyliopistojen (corporate universities) taseisiin. Yliopistojen haltuun siirtyy myös rakennusten ylläpito ja –hoito. Samalla tapahtuu kuitenkin toinen vielä suurempi siirto: perinteellisesti yliopistossa jokaisen osaaminen ja sen avulla tuotetut tuotokset ovat tuottajan itsensä omistamia ja hallinnoimia. Kun tai jos meidät siirretään työsopimussuhteiseksi, osaamisemme ja sen avulla aikaansaadut hengen tuotteet siirtyvät yliopistotyönantajan omistamiksi. Ne ovat yksityisoikeudellista omaisuutta, jota yliopisto hallinnoi.

Suuri puhdistus

Siirtämällä henkilökunnan työsopimussuhteiseksi puretaan vuosikymmenten aikana kasautunut henkilöstön vakinaistamispotentiaali. Virkasuhteisen työhistoria monine työmääräyksineen ei siirry työsuhteisen vakinaistamisen perustaksi. Työsuhteinen voidaan sanoa tuotannollis-taloudellisista syistä irti.  Tämä merkitsee että yliopistot ryhtyvät sääntelemään taloudellista riskiään uudella tavalla: ei enää lyhyillä työsuhteilla vaan työvoiman määrää sääntelemällä. Työsuhteiden pituus saattaa kasvaa, mutta väen määrä vähenee.

Suuri kaappaus

Nykyinen kolmikantahallinto syntyi pitkän ja laajan “mies ja ääni” – demokratiakamppailun kompromissina. Tuloksena oli myös alhaalta ylöspäin rakentuva luottamuksen ketju. Tämä kaikki puretaan. Kun valtiovalta nyt irtaantuu yliopistojen talouden kokonaisvastuusta ja ottaa vastatakseen vain yliopistojen perusrahoituksen, on valtaa keskitettävä, jotta tarpeelliset leikkaukset voidaan tehdä.


Mahdoton taloudellinen yhtälö

Yliopistot ovat välttämättömiä nykyisille kansantalouksille. Yliopistot ovat käyttökelpoisia yksityisille yrityksille ja valtionhallinnolle vain ja jos vain sen aikaansaannoksista ei tarvitse maksaa kuin murto-osa aikaansaannosten tosiasiallisista kustannuksista. Markkinahinnoiteltu yliopisto ei ole elinkelpoinen. Kun nyt ryhdytään vielä soveltamaan ns. kokonaiskustannusmallia ja siihen lisätään vielä yksityisille yliopistolle lankeavat normaalit liikevaihtoverot ja sitä myöten koko EU:n hallinnoima kilpailulainsäädäntö, niin yliopistojen aikaansaannosten hinta nousee kestämättömälle tasolle. Raha riittää yhä harvemmalle. 

tiistai 10. helmikuuta 2009

Sivistysyliopisto 3.0 - kymmenen periaatetta


1. Yliopisto on yleismaailmallinen insituutio, jonka mittapuina ovat tosi, hyvä ja kaunis maapallon, ihmiskunnan ja aikakauden haasteiden edessä.

2.     Yliopistoissa on oppimisen, tutkimuksen ja opetuksen vapaus.

3.     Yliopisto turvaa tuottamiensa/kehittämiensä tietojen ja taitojen avoimen ja maksuttoman saatavuuden, julkaisemisen ja arkistoinnin.

4.     Yliopisto avaa oppimisen, opetuksen ja tutkimuksen kentät kaikille.

5.     Yliopiston oppiminen, opetus ja tutkimus on avointa ja julkista.

6.     Oppimisen, tutkimuksen ja opetuksen lähtökohtana on tietojen ja taitojen yleismaailmallinen vertaistuotanto.

7.     Inventiot (keksinnöt) ja innovaatiot (tuotekehittely) väestömittaistetaan.

8.     Oppimisen autonomiset ryhmät ovat keskeisin opetuksen muoto.

9.     Yliopisto-opiskelun tavoite on henkilökohtaisen tiedon, taidon ja tekemisen intressin muodostus.

10. Yliopisto pyrkii kaikessa toiminnassaan edistämään sosiaalista, teknistä ja  biologista  kiertoa  ”kehdosta-kehtoon” - periaatteen mukaisesti: jätettä ei saa syntyä.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Kolme periaatekysymystä yliopistolaista

1. Itsehallinto ja itsenäisyys

Suomen perustuslaki turvaa yliopistoille opetuksen ja tutkimuksen vapauden ja itsehallinnon, mutta ei taloudellista itsenäisyyttä. Itsehallinto ei merkitse taloudellista itsenäisyyttä. Valtiovalta on periaatteessa kokonaisvastuussa yliopistojen taloudesta.

Lakiehdotuksessa valtiovalta irtisanoutuu yliopistojen talouden kokonaisvastuusta. Valtio lupaa vain perusrahoituksen. Laissa siis luvataan yliopistoille sellaista taloudellista itsenäisyyttä, jota perustuslaki ei tunne.

Tämä itsenäisyyden muutos tapahtuu vain suhteessa valtiovaltaan, tai ollaksemme tarkkoja, suhteessa valtionvarainministeriöön. Samalla se luo toisaalta uusia tiukkenevia sidoksia muihin valtion toimijoihin, siis opetusministeriöön. Ja toisaalta toimijoihin, joiden intressit eivät ole yleisiä ja julkisia, kuten valtiovallan, vaan yksityisiä ja – usein – salattavia.

Jos kaipaamme yliopistolle taloudellista itsenäisyyttä - itsehallinnon lisäksi - suhteessa valtiovaltaan vaatien samalla valtiovallalta kokonaisvastuuta taloudenpidosta, meillä on oltava tähän jokin erityinen ja painava peruste.

2. Virkamies ja työläinen

Virkasuhteissa ja niiden hierarkiassa elää vielä muinaisen aateliston rakentama yhteiskunnallinen rankijärjestelmä. Jossakin mielessä voidaan sanoa, että UPJ/VPJ -palkkajärjestelmä myötäilee kauppiasporvariston aatemaailmaa. Sen sijaan nyt vaadittu työsuhdejärjestelmä on historialliselta taustaltaan teollisuusporvariston hengen ja aatteiden läpilyömä: se säätelee työvoiman ostamista ja myymistä (tehdas)tuotannollisissa suhteissa. Työntekijä on isäntänsä renki.

Perinteellisesti ajatellen, virkamies ei saa palkkaa vaan korvauksen julkisten tehtävien hoitoon käyttämästään ajasta. Virkamies edustaa toimissaan isäntäänsä, viime kädessä, valtiovallan kautta, kansaa kokonaisuudessaan.  Hän on periaatteessa aina käytettävissä ja vastaa henkilökohtaisesti kaikkien toimiensa lainmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta.

Yliopiston virkamies on siinä mielessä erikoinen otus, että hän toimii yhteisössä, jolle on myönnetty itsehallinto sekä tutkimuksen ja opetuksen vapaus. Hänelle on siis annettu – periaatteessa – omaan käyttöön aikaa, jonka hän voi itse organisoida parhaaksi katsomallaan tavalla. Se on hänen keskeinen virkavelvollisuutensa.

Jos meistä tulee työsopimussuhteisia, työvoimamme hallinta siirtyy työnantajalle, siis yliopiston hallitukselle ja sen edusmiehelle/naiselle, rehtorille. Ja pelin henki on selvä, kuten työsopimuslaki asian määrittää: työntekijän "tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa".

Huomattakoon myös että koko esittelykäytäntö muuttuu: esitteleva virkamies on lakivelvoitteiden mukaisesti vastuussa esittelyistään, mutta työsuhteinen esittely siirtää vastuun – erityisen painavasti taloudellisen vastuun - hallitukselle ja sen puheenjohtajalle.

3. Tietotalous ja yliopistot

Koko uudistusprosessissa on kiinnitetty hyvin vähän, jos lainkaan huomiota siihen mitä on tapahtumassa tietotaloudessa ja tiedon tuottamisessa. Tiivistäen voisi sanoa: eteemme on avautumassa tiedon yleismaailmallinen vertaistuontanto (Benkler), jossa lähtökohtina ovat tiedon avoin lähde, saavutettavuus, arkistointi ja julkaiseminen. Tieto säilyisi siten yhteishyvänä (commons) julkisessa tilassa (public space) kaikkien saatavana ja kehitettävänä. On siis kehitettävä työvälineitä tiedontuotannon ja innovaatioiden väestömittaistamiseksi (crowdsourcing).

Lakiuudistus kulkee toiseen suuntaan: sen tausta-ajatuksena on tiedon tavaramittaistaminen, sulkeminen paketteihin ja markinointi käypään hintaan.