Vasemmisto 4.0

Ulos hiiliteräksisestä häkistä

1. Eurooppalaisella vasemmistolla ei ole ollut efektiivistä, vaikuttavaa ohjelmaa sitten hyvinvointivaltion rakentamisohjelman. Politiikan pääsisältönä on jo pitkään ollut tuon ohjelman tulosten puolustaminen. Puolustuksellinen politiikka johtaa poliittiseen lahoamiseen ja tappioon.

2. Kapitalistinen talous on kuoleman taloutta. Sen sisäänrakennettuna ytimenä on pyrkimys irtaantua kaikista reaalisista edellytyksistään, ihmisistä, luonnosta, ja yhteisöistä.

3. Kapitalismi tuottaa jätettä kaikesta mihin se tarttuu. Kun perinteellinen teollinen tuotanto näki luonnossa vain raaka-ainetta ja ihmisissä tuotantoenergiaa, niin tietoteollinen kapitalismi tekee traditioista, yhteisöistä ja kulttuureista raaka-ainetta ja jättää jälkeensä yhteiskunnallista jätettä.

4. Kapitalismin ylösajamalla ja meidän itse kunkin ylläpitämällä palkkatyön ja kuluttamisen hiiliteräksisen häkin piirittämällä elämäntavalla ei ole minkäänlaista eettistä eikä moraalista oikeutusta. Elämäntapamme on tullut tiensä päähän.

5. Politiikan perusmuoto on nyt pelon politiikka. Meitä usutetaan pelkäämään toista ihmistä, naapuria, nuorta, vanhusta, ulkolaista, erilaista. Vasemmiston tasaista, turvallista jatkuvuutta lupaava poliittinen lumeretoriikka on tämän politiikan käänteinen versio.

6. Vasemmiston pahin poliittinen virhe oli kasvaa kiinni palkkatyö/kuluttaja – noidankehään, osaksi ordoliberalistista talouspoliittista sääntelyjärjestelmää. Paljon puhuttu viherpunainen, ns. kolmas vasemmisto – jos sellaista on koskaan ollutkaan – ei ole tarttunut talouden peruskysymyksiin vaan liimasi vihreän punaisen kylkeen. Tulos ei ole ollut vakuuttava edes vasemmiston omissa silmissä.

Kohti vertaistaloutta

7. Vasemmistolaisen politiikan tekemisen mittakaava on nyt aikakausi, ihmiskunta ja maapallo. Kaikki politiikka, myös kansallinen ja paikallinen, on arvioitava ja rakennettava tästä periaatteellisesta lähtökohdasta lähtien.

8. Kauppapääoma yksityisti aikoinaan maatalousvaltaisten yhteisöjen vertaistuotannon (commoning). Teollisuuspääoma puolestaan synnytti teollisuuden tueksi ja turvaksi kansallisen ja julkisen vertaistuotannon ja –palvelut. Finanssipääoman globaalin irtioton seurauksena nyt on syntymässä verkostopohjainen maailmanmittainen vertaistuotanto.

9. Vasemmisto haluaa elää ja rakentaa vertaistaloutta ja –tuotantoa. Sen teknologinen ja tekninen perusta on nyt juuri synnytystuskissaan. Uuden työn välineet, uudet tuotantovälineet, ovat radikaalisti uudella tavalla hajautumassa jokaisen omaan hallintaan. Henkilökohtaisten tietokoneiden rinnalle on tulossa henkilökohtaiset yleistuotekoneet. On avautumassa uskomattomat maailmanlaajuiset mahdollisuudet tuotannon verkottumiseen kapitalismia tuottavammalla ja kestävämmällä tavalla.

10. Vertaistalouden lähtökohtana on jokaisen kiistämätön omistusoikeus omaan elämään, omaan henkilökohtaiseen aikaan ja sen käytön määrittelyyn ja sääntelyyn. ”Jokaisen ihmisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto”.

11. Vasemmisto rakentaa markkinoiden sijaa verkostoja: työmarkkinoista (yhteis)työverkostoja, pääomamarkkinoista resurssiverkostoja, tavaramarkkinoista jakeluverkostoja. Vasemmiston tavoitteena on purkaa tavaramuotoinen kapitalistinen talous laittamalla kiertoon tavaroiden (commodities) sijaan vertaistuotteita (commons).

12. Vasemmisto ei ole tekemässä julkisen vallan kumousta vaan rakentamassa eksodusta, ulospääsyä kapitalistisesta taloudesta. Tämä vaatii kaikkinaisen väen päättäväistä, moninaista, pitkällistä ja sitkeää työtä ja kekseliäisyyttä. Poliittisen kamppailun julkisesta vallasta tulee tukea tätä tavoitetta.

13. Vertaistalous on jätteetöntä taloutta. Vasemmisto ottaa kunnioituksella vastaan elämänsä ainekset luonnosta ja aiempien sukupolvien työn tuloksista, muokkaa niitä kriittisesti ja saattaa ne taas uudelleen kiertoon. Jokaisen työn tulos on jonkin toisen työn alku.

14. Vasemmisto on kaikille avoimen vertaissuunnittelun ja -tuotannon sekä väestömittaisen innovoinnin edelläkävijä. Sitä leimaa omakohtaisuus, elämän ilo ja kukoistus, hyväksyen rajalliset luonnonresurssit ja niiden maailmanmittaisen tasapuolisen jaon.

15. Työttömyys on teollisen yhteiskunnan jäänne, joka on poistettava. Vasemmisto rakentaa yhteiskuntapolitiikan kolmen tulomuodon - työ-, opinto- ja perustulon – perustalle. Perustulolla on tultava toimeen. Työn vaihtoehto on opiskelu, ei työttömyys.

Kuka tarvitsee työttömyyttä? En minä eikä Nieminen vaan ...

Kun Suomessa on ryhdytty suuren ääneen puhumaan työvoimapulasta, se on ennakoinut joukkotyöttömyyttä. Tämä on toistunut melko säännöllisin väliajoin toisen maailmansodan jälkeen. Ongelma on ratkaistu aiemmin markan devalvaatiolla. Ratkaisujen seurauksena kansantalouden tasapaino on löydetty yhä korkeammalla työttömyysasteella. Edellisen kriisin ratkaisu 1990 –luvulla vaati vielä sen, että palkkatulon osuus tuotannon arvonlisäyksestä pudotettiin historiallisen alas. Näin kansantaloudesta irrotetut rahat investoitiin suurelta osin ulkomaille. Suomen kehitys pysähtyi. ...

Katso koko artikkeli täältä

Pois puolisivistys, pois kaikki puolinaisuus ...

Yliopistolain vastustajat on leimattu ei, ei, ei -purnaajiksi: mikään ei kelpaa. Kyllä, kyllä, kyllä kuulostaisi niin paljon oppineemmalta.

On helppo sanoa Ei käy! Onko meillä mitään muuta sanomista? Jokin vaihtoehto?

Ei, ei, ei:n vaihtoehto ei ole kyllä, kyllä, kyllä. Mikä sitten? Riittääkö kritiikki, tuo kieltämisen kautta myöntäminen? Tekeekö yliopistolain viilaaminen eduskunnassa siitä hyväksyttävän? Riittäkö siis lain kritisointi?

Ei riitä. Yliopisto on perustettava uudelleen. Perustuksiaan myöten. Miksi?

Yliopisto 1.0 oli opetuksen yliopisto. Tavoitteena oli saada etäisyyttä kirkkoon ja kirkon opetukseen. Oli haastettava kirkon oppi opetuksen vapaudella.

Yliopisto 2.0 oli tutkimuksen yliopisto. Se oli sivistysporvariston uni ja toive ”vapaasti kelluvasta” sivistyneistöstä, taloudesta ja valtiosta irroitetusta tutkimuksesta ja opetuksesta. Elämä ja tiede eivät koskettaneet toisiaan. Tutkijoiden pää, sydän ja kädet toimivat eri säännöin ja periaattein. Puolisivistys juhli voittojaan toisen maailmansodan kuoleman kentillä ja keskitysleireillä. Sotien jälkeen tämä puolisivistys puki päälleen perustutkimuksen neutraalin kaavun.

Yliopisto 3.0 on oppimisen yliopisto. Maailmaa voi oppia ymmärtämään vain muuttamalla sitä. Yliopisto on maailman muuttamisen tila. Se on avoin kaikille, jotka haluavat vastata tähän kutsuun. Se on siis meidän yhteinen yliopistomme. Yliopisto-opintojen tavoitteena on tiedon, taidon ja tekemisen henkilökohtaisen intressin muodostus, siis kaikinpuolinen sivistys.

Pois siis puolisivistys, pois kaikki puolinaisuus. Me haluamme koko maailman piirin opintojemme haastajaksi. Opintojemme ja oppimisen vapauden mitta on aikakausi, ihmiskunta ja maapallo.

(Puheesta Senaatintorilla 13.03.2009)

Kuka omistaa yliopiston?

Eduskunnan nyt arvioitavana oleva yliopistoreformin jälkeen yliopistot “omistavat itse itsensä”. Lakiehdotuksessa ei tosin sanota kuka tämä omistaja on ja kenelle omistajan ääni kuuluu. Ehdotettu yritysyliopisto toimii pörssiyhtiön mallia tavoitellen kuitenkin ilman omistajan ääntä. Siten yliopiston hallitus vastaa toimistaan vain itselleen, ei omalle tiedeyhteisölleen. Niin ja tietysti myös opetusministeriölle.

Haastavampi kysymys on kuka omistaa kaiken sen pääoman, joka perustuu yliopistoyhteisön osaamiseen. Entäpä ne teokset ja tuotokset, jotka tätä yhteistä omaapäätä käyttämällä tuotetaan, kenelle ne kuuluvat?

Katso koko artikkeli täältä

Kuvitelkaamme uusi yliopisto!

Valmisteilla oleva yliopistoreformin tavoitteena on toteuttaa radikaali yliopistojen julkisen tehtävän alasajo. Se kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen julkinen tila, jota olemme tottuneet kutsumaan kansakunnaksi, on purkautumassa. Sen tueksi 1800- luvulla synnytetty kansallinen sivistyshanke on nyt purkamisvuorossa. Yksittäisten yliopistojen - tietotehtaiden - tulee nyt avautua kansainväliselle kilpailulle; kilpailun ”näkymätön käsi” huolehtii lopusta. Tietoteollisuudesta on tullut osa suomalaista perusteollisuutta. Ja se halutaan organisoida kuten perusteollisuus on organisoitu Suomessa 1990 – luvulla.

Ensimmäisen teollisen kumouksen aikoihin, valistushengen innoittama kapitalisoitunut mekaaninen teollisuus näki luonnon ensisijaisesti raaka-aineena ja teki siitä käytön jälkeen jätettä. Yksityistyvä ja kapitalisoituva tietoteollisuus tekee nyt yhteiskunnallisesta muistista, traditiosta, raaka-ainetta ja jättää jälkeensä yhteiskunnallista jätettä. Meitä kaikkia pyörittävän globaalin rahatalouden tavoitteena on päästä eroon kansantalouksiin sidotuista luontoperäisistä, sosiaalisista ja kulttuurisista uusintamisen rasituksista. Tavoitteena ei siis ole ihmisen ”harmooninen ja tasapainoinen kaikkien voimien kehittäminen kokonaisuutena” (Kraftbildung) vaan mahdollisimman moninainen tavaratuotanto (Sachbildung).

Yliopisto tarkoitti alun perin opiskelijoiden autonomista itsehallinnollista yksikköä, siis todellista mies ja ääni -yhteisöä. Yliopistot ovat myös viimeisiä paikkoja, joissa vielä elää muisto työn tuottavasta joutilaisuudesta, kokeilevasta leikistä ja sen kauniisti tekemisestä. Vielä vuonna 1918 Cordovan yliopiston opiskelijoiden manifestissa vaadittiin, että tulevassa yliopistossa vain ne opettajat saavat opettaa, jotka ”todella rakentavat sieluun totuuden, kauneuden ja hyvyyden”.

Tutkijan työn, kuten itsensenäisten ammattien harjoittamiseen yleensäkin, perusmotivaatioon kuuluu tunne työskentelystä yhteisön hyväksi ja pyrkimys jättää jokin merkki itsestä toisille ja historiaan. Luonnolta ja tradition kautta saamiemme edellisten sukupolvien työn tulosten saattaminen takaisin osaksi yhteisöä ja jälleen kiertoon on ammatin harjoittamisen keskeinen perusta. Uudistus jäytää pahoin tätä peruslähtökohtaa. Tiedon tavaramittaistaminen ja tietotavaroiden ostaminen ja myyminen estävät tämän yhteisöllisyyden uusintamisen ja kokemusten kierron.

Edessä oleva välttämätön siirtyminen jätteettömään kiertoon – sekä luonnon että yhteiskunnan osalta – ei tarkoita kansallisen yhteishyvän tuottamistilan purkamista vaan sen siirtämistä uuteen mittakaavaan. Kansallisten tiede- ja taidehankkeiden purkauduttua, tiedon ja kokemusten tuottamisen kehityttyä teolliseksi tuotannoksi, tiedontuotannon pääomittuminen ja yhteiskunnallisen muistin siirtyessä pois traditionaalisista instituutioista tekniseksi muistiksi, joutuu yliopistoinstituutio asemoimaan itsensä perustavalla tavalla uudelleen. Tieteen mittakaava, se julkinen tila, jossa tiedeyhteisö toimii, on nyt aikakausi ja ihmiskunta.

Tieteen tuottaman kansallisen yhteishyvän (commons) on nyt asennoiduttava (constitution) uuden yhteistilan ja -hyvän rakentamiseen seuraavien periaatteiden mukaan: 1. Avoin ja julkinen tieto/tiede (Free science) 2. Avoin saatavuus (Open access) 3. Avoin lähde (Open source) 4. Avoimet kurssit (Open cources), 4. Avoin julkaiseminen, 5. Avoin arkistointi. Tavoitteena on siis ”universal university” käyttäen hyväksi kaikkea sitä teknistä välineistöä joka on käytettävissä tämän yhteishyvän tilan (commons) tuottamiseen.

 

Suuri puhallus, suuri puhdistus, suuri kaappaus –

Suuri puhallus

Ehdotettu uusi yliopistolaki siirtää omaisuusmassaa tulevien yritysyliopistojen (corporate universities) taseisiin. Yliopistojen haltuun siirtyy myös rakennusten ylläpito ja –hoito. Samalla tapahtuu kuitenkin toinen vielä suurempi siirto: perinteellisesti yliopistossa jokaisen osaaminen ja sen avulla tuotetut tuotokset ovat tuottajan itsensä omistamia ja hallinnoimia. Kun tai jos meidät siirretään työsopimussuhteiseksi, osaamisemme ja sen avulla aikaansaadut hengen tuotteet siirtyvät yliopistotyönantajan omistamiksi. Ne ovat yksityisoikeudellista omaisuutta, jota yliopisto hallinnoi.

Suuri puhdistus

Siirtämällä henkilökunnan työsopimussuhteiseksi puretaan vuosikymmenten aikana kasautunut henkilöstön vakinaistamispotentiaali. Virkasuhteisen työhistoria monine työmääräyksineen ei siirry työsuhteisen vakinaistamisen perustaksi. Työsuhteinen voidaan sanoa tuotannollis-taloudellisista syistä irti.  Tämä merkitsee että yliopistot ryhtyvät sääntelemään taloudellista riskiään uudella tavalla: ei enää lyhyillä työsuhteilla vaan työvoiman määrää sääntelemällä. Työsuhteiden pituus saattaa kasvaa, mutta väen määrä vähenee.

Suuri kaappaus

Nykyinen kolmikantahallinto syntyi pitkän ja laajan “mies ja ääni” – demokratiakamppailun kompromissina. Tuloksena oli myös alhaalta ylöspäin rakentuva luottamuksen ketju. Tämä kaikki puretaan. Kun valtiovalta nyt irtaantuu yliopistojen talouden kokonaisvastuusta ja ottaa vastatakseen vain yliopistojen perusrahoituksen, on valtaa keskitettävä, jotta tarpeelliset leikkaukset voidaan tehdä.

Mahdoton taloudellinen yhtälö

Yliopistot ovat välttämättömiä nykyisille kansantalouksille. Yliopistot ovat käyttökelpoisia yksityisille yrityksille ja valtionhallinnolle vain ja jos vain sen aikaansaannoksista ei tarvitse maksaa kuin murto-osa aikaansaannosten tosiasiallisista kustannuksista. Markkinahinnoiteltu yliopisto ei ole elinkelpoinen. Kun nyt ryhdytään vielä soveltamaan ns. kokonaiskustannusmallia ja siihen lisätään vielä yksityisille yliopistolle lankeavat normaalit liikevaihtoverot ja sitä myöten koko EU:n hallinnoima kilpailulainsäädäntö, niin yliopistojen aikaansaannosten hinta nousee kestämättömälle tasolle. Raha riittää yhä harvemmalle. 

Sivistysyliopisto 3.0 - kymmenen periaatetta

1. Yliopisto on yleismaailmallinen insituutio, jonka mittapuina ovat tosi, hyvä ja kaunis maapallon, ihmiskunnan ja aikakauden haasteiden edessä.

2.     Yliopistoissa on oppimisen, tutkimuksen ja opetuksen vapaus.

3.     Yliopisto turvaa tuottamiensa/kehittämiensä tietojen ja taitojen avoimen ja maksuttoman saatavuuden, julkaisemisen ja arkistoinnin.

4.     Yliopisto avaa oppimisen, opetuksen ja tutkimuksen kentät kaikille.

5.     Yliopiston oppiminen, opetus ja tutkimus on avointa ja julkista.

6.     Oppimisen, tutkimuksen ja opetuksen lähtökohtana on tietojen ja taitojen yleismaailmallinen vertaistuotanto.

7.     Inventiot (keksinnöt) ja innovaatiot (tuotekehittely) väestömittaistetaan.

8.     Oppimisen autonomiset ryhmät ovat keskeisin opetuksen muoto.

9.     Yliopisto-opiskelun tavoite on henkilökohtaisen tiedon, taidon ja tekemisen intressin muodostus.

10. Yliopisto pyrkii kaikessa toiminnassaan edistämään sosiaalista, teknistä ja  biologista  kiertoa  ”kehdosta-kehtoon” - periaatteen mukaisesti: jätettä ei saa syntyä.