Keskisuomalainen 23.07. 2008
Opetusministeri Sari Sarkomaalla on kovin kansallinen ja romanttinen käsitys tieteenteosta. Kuitenkin Sarkomaan ajama yliopistoreformi on suunnattu juuri kansallisen ja romanttisen näkökannan murtamiseen.
Päinvastoin kuin Sarkomaa väittää, yliopistoja yksityistetään. Niitä ei ehdotetun lain mukaan omista kunnat eikä valtio. Niiden taseisiin siirretään kiinteistöjen arvot ja niihin voidaan tehdä finanssisijoituksia. Samalla valtiovalta vetäytyy rahoituksen kokonaisvastuusta. Tilin- ja kirjanpito sekä yliopiston hallituksen taloudellinen vastuu tulee noudattamaa yksityisen yritysmaailman käytänteitä. Yliopistojen hallituksista tulee yrityshallituksia ja rehtorista yliopiston toimitusjohtaja. Yliopistot olisivat siis yksityisiä mutta valtionapuisia yrityksiä.
Päinvastoin kuin Sarkomaan väittää, että hän on rakentamassa "monialaista sivistysliopistoa", hän on toteuttamassa radikaalia yliopistojen julkisen tehtävän alasajoa. Se kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen julkinen tila, jota olemme tottuneet kutsumaan kansakunnaksi, on purkautumassa. Sen tueksi 1800-luvulla synnytetty kansallinen sivistyshanke on nyt purkamisvuorossa. Yksittäisten yliopistojen - tietotehtaiden - tulee avautua kansainväliselle kilpailulle; kilpailun "näkymätön käsi" huolehtii lopusta.
Tietoteollisuudesta on tullut osa suomalaista vientiteollisuutta.
Päinvastoin kuin Sarkomaa väittää siirtyminen virkasuhteista työsopimussuhteisiin heikentää henkilökunnan asemaa.
Työsopimussuhteinen työntekijä voidaan irtisanoa tuotannollis-taloudellisin syin. Lisäksi työsuhteisen "on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa".
Työsopimussuhteinen on siis työantajansa renki. Häntä ei siis ohjaa laillisuuperiaatteen mukainen tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus vaan työnantajan tahto.
Virkasuhteinen työntekijä puolestaan edustaa sitä, joka on hänelle antanut vallan julkisten tehtävien hoitoon. Yliopistoille on perustuslailla myönnetty tieteen ja opetuksen vapaus. Yliopiston tutkija edustaa siten tiedeyhteisön autonomisuutta - ei yksittäisen yliopiston hallitusta.
Päinvastoin kuin Sarkomaa väittää, uudistus ei vahvista yliopiston asemaa työpaikkana. Tutkijan työn perusmotivaatioon kuuluu tunne työskentelystä yhteisön hyväksi ja pyrkimys jättää jokin merkki itsestä toisille ja historiaan. Luonnolta ja tradition kautta saamiemme edellisten sukupolvien työn tulosten saattaminen takaisin osaksi yhteisöä ja jälleen kiertoon on ammatin harjoittamisen keskeinen perusta. Tiedon tavaramittaistaminen ja tietotavaroiden ostaminen ja myyminen estävät tämän yhteisöllisyyden uusintamisen ja kokemusten kierron.
Päinvastoin kuin Sarkomaa väittää aiottu yliopistoreformi ei lisää yliopistojen autonomiaa vaan muuttaa riippuvuuden luonnetta ratkaisevasti.
Kun nyt siirrytään konsernimuotoiseen tilinpitoon ja sen mahdollistamaan rahastointiin, tulee yliopistojen hallinnon orgaaniseksi osaksi kysymykset sijoituksista ja niiden tuotoista, ja sitä kautta astuu kuvaan mukaan koko pörssilainsäädäntö ja siihen liittyvät neljännesvuosittaiset julkisuus ja läpinäkyvyys vaatimukset. Ei ole vaikea ennustaa, että mitä moninaisimmat puskurirahastot tulevat olemaan keskeisessä osassa yliopistojen taloudessa.
Aiotussa yliopistoreformissa on siis kolme musertavaa puutetta. Se ei aseta tavoitteeksi uuden, kaikille avoimen julkisen tilan rakentamista, jota globaalin rahatalouden kehitys välttämättä vaatisi. Se uskoo sen sijaan uusliberalismin tavoin yksityistämiseen ja "näkymättömän käden" ohjaukseen tietomarkkinoilla. Se rakentaa yliopistolaitosta, jossa vahvistuvat palkkatyön, ostajan ja myyjän, kuluttajan ja asiakkaan roolit tavaratalouden ehtojen mukaisesti. Se murtaa tutkijan ja opettajan ammattityöhön liittyvän perusmotiivin yhteisöllisyyden rakentamisessa.
MATTI VESA VOLANEN
tutkija
Jyväskylä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti